tiistai 31. tammikuuta 2012

vaatetanko

Aika hauska ja simppeli naulakko ! Putki jonka läpi menee siima ja kattokoukkuun kiinni. Tää ois kiva vaikka makkariinkin jos olis sellainen makuuhuone että sopisi sinne! Kuva: täältä

löytöjä

Löytöjä pihalta.. Odottelen josko silmut aukeaisivat!

Mun alennusmyyntishoppailut jäi hyvin lyhyeen, mutta Marimekosta pikkupikkukippo -40%.

Kodin ykkösestä pikkupurkki 0.90e.

Isompi uunivuoka myöskin -40%, tämä teki hyvin iloiseksi!

Reppu Seppälästä 4e.

maanantai 30. tammikuuta 2012

askartelua



Sain joululahjaksi sellaista liimaa jolla voi kiinnittää kuvia-lähinnä mustavalkoisia- esimerkiksi puupinnalle.
Kokeilin sitä tällaiseen laatikkoon jonka olen tehnyt tokalla luokalla koulussa ja silloin maalannut sen pinkiksi. Maalasin sen ensin valkoiseksi ja marimekon lahjapaperia lätkin kylkeen. Kuva liimataan kuvapuoli alaspäin että kuvan muste tarttuu tuohon pintaan. Kun liima on kuivunut, tuo alue kostutetaan ja paperi lähtee siitä varovasti hankaamalla pois, sellaisena pienenä "muhjuna". vähän jäi reunoista paloja pois mutta oli ihan toimivaa ainetta!

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Päiväkirjaa pojista.

Varpaat jäätyy kun istuu tietokoneella. Lattiat on vähän kylmät. Ihanaa kun kello on vasta alle 22, tänään täytyy mennä ajoissa nukkumaan. Samuel tuli päivällä kamunsa polttareista, mukavaa oli ollut. Häät on parin viikon päästä!
Nyt päiväkirjaa pojista. Että muistaisi.
Myssyukko. Benjam ei enää juuri tuttia tarvitse. Harvoin on käytössä, mutta jos tutti tulee vastaan niin toki suuhun menee. Olin sitä mieltä että niin kauan syököön tuttia jos sen avulla nukkuu päikkärit, mutta aika vähiin on ne unet jääneet, täytyisi vaan saada sit aikaisin illalla nukkumaan. Tarjoan kyllä yleensä päikkärimahdollisuutta, poika saattaa ottaa maitopullon ja mennä sänkyyn, mutta ei malta kuitenkaan nukkua. Benjam on touhukas ja tomera, aurinkoinen ja jääräpäinen. Oma-aloitteinen ja haluaa tehdä asioita itse. Äiti ei muistaisi pottailua paljoa harjoituttaa mutta onneksi poika haluaa usein itse kipittää potalle. Ja on iloinen jos tulee "pikku tiraus". Kaataa sen tirauksen mielellään itse pönttöön. Benjam on  taitava puhumaan. Puhuu monen sanan lauseita ja osaa käyttää sanavarastoaan. Osaa leikkiä sanoilla "Äiti on pentti, Aati on päntsy jne.."  Kaikkia kirjaimia ei toki vielä oikein lausu :)  Jos hän suuttuu ja on hyvin väsynyt, jaksaa huutaa vaikka tunnin. Onneksi harvemmin. Vielä. Benjam on vitsikäs ja hassuttelija. Benjam on suloinen mussukka! Syö melko ennakkoluulottomasti ruokia, tykkää marjoista ja hedelmistä. Saattoi kiivetä keittiön tason päälle ja haukata vaikka omenoita monta kertaa päivässä, siksi tajusin nostaa omenat korkeammalle. Tänään katsottiin eläimen jälkiä lumessa ja minä mietin minkä eläimen mahtavat olla. "Varmaan kirahvin." sanoi Benjam. (vaamaan kivahvin).


Toinen mussukka jos päiväunet sattuu nukkumaan(ei kyllä nuku kuin harvoin autossa) niin illalla ei niin vaan uni tule. Aati on aina ollut vähäuninen ja melko hidas nukahtamaan ja haluaa nukuttajan. Reipas ja touhukas poika! Tarinoi junista ja hiilivaunuista ja tendereistä. Tänään katsoi Dumbo-dvd:tä ja heti leikki illalla kylvyssä lelunorsulla, laittoi sillekin kylpyammeen (isoon pesuainekorkkiin) ja Dumbon kylpemään, niin kuin elokuvassakin. Aati on nokkela käyttämään sanoja ja rakastaa iltatarinoita, joita joka ilta isi tai äiti kiltisti sepittävät. Isi parempia, opettavaisia, juonellisia ja pitkiä, äiti lyhyitä, hölynpölytarinoita joissa ei ikinä ole mitään opetusta :o Aati on kiinnostunut monesta asiasta, se jaksaa kuunnella ja keskittyä. Leikkii hienosti juonellisia leikkejä yksin tai Benjamin kanssa. Osaa myös hassutella ja sekoilla. Rakastaa möyriä sohvatyynyjen välissä, erityisesti selkänojatyynyjen. Äiti ei siitä tykkää. Aati on ujompi kuin veljensä, harkitsevampikin. Aati on sanonut ettei ole mikään Ite-mies, niin kuin Benjam, pukee kun käsketään ja riisuu kun hoputetaan. On ollut jo pitkään ilman vaippoja. Kirjaimet kiinnostaa. Puhuu hyvin, joskin änkyttelee välillä, saa nähdä meneekö ohi ajan kanssa. R-kirjain tulee hienosti, S taitaa vielä suhahtaa kieli hampaiden välissä. Perunasta ei tykkää, murot ja jukurtit on herkkua. Keitot menee yleensä hyvin,  jopa perunat siellä. Perunamuusia yleensä ei juuri edes maista ja makaronilaatikkokaan ei kuulu herkkuruokiin. Pinaattikeitosta tykkää. Puuroa on turha tarjota! Jo pienempänä sanoi ettei puuroa voi syödä, se on myrkyllistä! Marjoista tykkää paljon, myös hedelmistä ja vihanneksistakin. Molemmat tykkävät kylpeä, saunassa eivät kauaa viihdy. Hiusten pesu ei ole kummankaan suosikkipuuhaa. Leikkivät paljon yhdessä(koska kavereita täällä on vähän), mutta myös riitelevät leluista ja tilasta. Benjam on se joka helpommin mottaa, Aati ei onneksi niinkään. Osaavat kyllä härnätä kumpikin, mutta pääasiassa leikit sujuu ookoosti. Nyt hauskaa huvia on juosta Kuomat jalassa ympäri taloa..

Sellasta tällä erää. Päivät menee äkkiä ja lapset kasvaa. Benjam täyttää maaliskuun alussa 2v. Aati tänä vuonna jo neljä! Onneksi vasta syksyllä.



keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Jalostusta

Mitähän noista kivoista maitopurkeista keksisi? leikkais puoliksi ja kylväisi rairuohoa pääsiäisenä? kynäpurkki? Oon vähän koukussa teehen. Jos aamulla on aikaa, on ihana ottaa teetä ja lukea lehteä ja toivoa että pojat viihtyy touhuissaan hetken. Nyt ymmärrän kahvinjuojia jotka haluaa viettää oman pienen kahvihetken. Tee lämmittää nyt kun on vilpoista. Apinamuki on joskus muinoin ostettu indiskasta :). Harmi kun kyseinen liike häippäs jyväskylästä..





Niin ja tuosta otsikosta.
Tänään olin Samuelin mukana sellaisessa pienryhmässä jolle järjestetään erinäisiä koulutuksia. Ryhmässä on muutamia maatilan emäntiä lähinnä. Tänään oltiin yhden Tiinan kotona jossa oli alkuun teoriaa Jalostuksesta, sitten mentiin navettaan katsomaan lehmiä. Arvostelemaan. Jalostuksen tavoitteena on saada hienoja lehmiä, täydellistä utarerakennetta, hyviä jalkoja suoraa selkää ja mitä kaikkea. Olin aika pihalla mutta ihan mielenkiintoista se oli. Totta kai tavoitteena on saada hyviä lehmiä, jotta ne tuottaa paremmin, sairastaa vähemmän jolloin niiden hoitoon ei tarvitse käyttää kamalasti aikaa. Navettatyöt venyy aika lailla jos on paljon "ylimääräistä" hommaa. Sitten voidaan valita sellaisen sonnin siemeniä jotka saattais parantaa syntyvän vasikan ominaisuuksia. Lehmä jolla on huono jalkarakenne, siemennetään sonnilla jonka suvussa on hyviä jalkoja jne. Mutta aikamoista kikkailua se on, eikä ollenkaan yksinkertaista kun monia asioita pitää ottaa huomioon.. mä varmaan selitän ihan päin honkia mut ehkä se ei haittaa.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Vieraita





Melissa-kummi ja Benjam

Siskonpedissä on mukava katsella aamuohjelmia.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Jee, blogi toimii!

En ole muutamaan päivään päässyt tänne ollenkaan, aina vaan jäänyt latailemaan ja latailemaan ja latailemaan. Ja kuvia siirrettäessä on kaatunut koko netti. Katsotaan miten nyt käy.

Viikonloppu oli mukava, ihanaa kun on tärkeitä ihmisiä elämässä. Yhtenä yönä lattioilla nukkui 7 henkilöä, kuka missäkin. Menoa ja meininkiä oli lasten toimesta, tiskikone hyrräsi ja maitoa kului monta purkkia :) Melissa teki ihanaa lasagnea, Tanjalle kiitos herkullisesta kanakeitosta jota riitti vielä tälle illallekin! Jes, ei ruuanlaittoa! Ja keittiökin siistiytyi nopsaan ruuan jälkeen, kuin itsestään!

Nyt on nuha, enpä olekaan sairastanut koko syksynä, että johan oli aikakin. Helmikuussa olisi määrä juhlia yksiä häitä, mulla ei ole mitään päälle pantavaa, äh. Laitetaanko talvihäihinkin juhlamekko?

Aati on kysyllyt tänään paljon Frööbelin palikoiden laulujen sanoituksista. Mm mikä on lasaretti, entä ding dong viri viri tai sim simsalabin.  Benjam on innostunut aurinkolaseista, välillä istuu ruokapöydässä ne päässä. Hassua kun se puhuu niin paljon ja hyvin. 2v tulee maaliskuussa täyteen ja välillä sen huomaa, kiukkuharjoituksia nääs. Uhmaikää, mukavat vauvat kasvaa vilkkaiksi taaperoiksi ja sitten alkavat harjoitella omaa tahtoa, haluaisivat niin kovasti päättää ja määrätä. Ei vielä kuitenkaan mitään kovin hermoja raastavaa uhmaa ole onneksi. Aatilla on helppo vaihe meneillään. Se on kyllä aikamoinen satusetä. Usein tarinoi syödessäänkin. Keksii ruuasta tarinaa. Omppupalat on heinäpaaleja joita sitten nosturi nostelee tms. Eläinten kerääminen lelukoriinkin muuttui leikiksi kun hirvi kiipesi korin laidalle ja sitten iloisena putosi alas pohjalle. Hirvi on usein "Isä-Roope", Miinan ja Manun mukaan.

oho, tää suostui jopa lisäämään kuvankin tänne !

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Remppakuvia

Löysin vihdoin koneelta ennen remonttia otetut kuvat Jaakkolasta. Oon monena iltana ja päivänä yrittänyt siirtää niitä ja aina kaatuu koko netti! rasittavaa. Täytynee koittaa vielä kun lopettelen tässä netissä roikkumista. Saa sitten netti rauhassa kaatua. Äsken yritin siirtää edes 4 kuvaa mutta ei.


Viikonloppuna tulee talo täyteen tyttöjä! SiskoTanja plus 3 tytärtään ja veljen vaimo Melissa. Kivaa!

tiistai 17. tammikuuta 2012

päivitys

Onpa tylsää kun ei keksi mitään mitä tänne blogiin vois kirjoittaa!
Viikonloppu oltiin navettatöissä, piti ottaa kamera aamulypsylle mukaan mutta unohtui. Olisin vähän valottanut että mitä siellä tapahtuu. Annettiin Samun vanhemmille joululahjaksi hotelliyö jossain Vääksyn Tallukassa. Olivat tyytyväisiä reissuun, eivät koskaan juuri kahdestaan reissaa, nyt oli pakko lähteä ;)

Aamulypsylle lähdettiin seiskan jälkeen, Samun siskot Silja ja Sonja olivat yötä meillä poikia hoitamassa.
Eläimet(sonnit, hiehot, lehmät, vasikat) ruokitaan, parret putsataan ja lantakone käynnistetään. Lypsyasema laitetaan "valmiusasemiin". Kun lehmät ovat tovin syöneet, ne ajetaan lypsyaseman lähettyville. Lypsyasema on kuusipaikkainen, eli 6 lehmää on lypsyllä samaan aikaan. Tavoite olis että aina kun paikka vapautuu, lehmä tulee itse paikalle. Usein niitä kyllä saa käydä hoputtamassa.
Utareet pestään ja lypsykoneet laitetaan kiinni, kone lypsää maidon tankkiin. Kun maito loppuu, lypsin irtoaa ja lehmän voi päästää pois, se köpöttelee itsekseen takaisin parsien luo. Lehmiltä joilla on utaretulehdus tms, maito lypsetään erilliseen pönttöön ja se juotetaan lypsyn jälkeen vasikoille. Kun kaikki 55(?) lehmää on lypsetty, putsataan taas parret ja laitetaan kuivikkeeksi turvetta, käynnistetään lantakone(se putsaa käytävät), pestään lypsyasema painepesurilla jne. Iltalypsyllä taas sama kaava toistuu.. Kaiken kaikkiaan se on ihan mukavaa puuhaa, aika raskasta tosin - ainakin näin tottumattomalle. Paljon fyysistä työtä ja selkä on kovilla. Tulevaisuudessa mietityttää se että miten sitä jaksaa nousta aikaisin JOKA aamu. Myös sunnuntaina ja jouluaattona. Ja sitten illat ovat varattuja, joka päivä.
Että sellasta.
Takka odottaa taas tulta ja keittiön lattia on kovasti luutuamisen tarpeessa.

torstai 12. tammikuuta 2012

kotoilua

Jokohan kuusi joutaisi pois ;)


Iloinen muovailija



Ihana Marimekko-pahvisalkku oli Benjamin joululahja Aatin Tytti-kummilta :)

Tykkään tosta jakkarasta! ja pojusta siinä päällä.

Toin Kuhmosta mun vanhat pikkukengät.


Lunta tupruttaa lisää ja lisää! Ulkona on kauniin lumista ja ihanaa valkoista valoa. Kiva katsella ikkunasta ulos kun on lumiset puut ja pellot. Benjam päiväunilla ja Aati katto Babar-dvd:tä. Aamulla ulkoiltiin ja nyt vois vähän tavaroita järjestää. tai sitten katsoa netistä pohjapiirustuksia. Takka tulille ja pyykit narulle. Mutta tässä mä vielä istun. Nyt heräs Benjam!

tiistai 10. tammikuuta 2012

tiistai

Tänään käytiin Heiskalassa juttelemassa sukupolvenvaihdosasioista. Joku tyyppi oli neuvonantajana. Arto nääs pääsee eläkkeelle kolmen vuoden päästä. Ei sentään kauhea kiire vielä ole paperihommien kanssa, mutta ajoissa niistä on tiedettävä.

Ihania ilmoja ollut, pakkasta ja lunta.

Postissa tulivat rakennusarkkitehdin piirustukset koskien Heiskalan remonttia, sekä 2 pohjapiirrosta ihan uudesta rakennuksesta. Mikään niistä ei oikein kolahtanut, ehkä Samun pitää soitella sille. Kun jos yritettäis kuitenkin saada kämppä tuolle samalle perustukselle. Hmm. Vaikeeta. Ja ollaan vähän ajateltu mansardikattoista, mutta en tiedä..Isoja asioita.
Toinen pohjapiirustus oli tosi pitkänomaisesta talosta, pitkä käytävä jonka varrella kaikki. Oli siinä jotain hyvääkin kaiketi. Toisessa taas oli alakerrassa paljon huoneita ja yläkerrassa iso aula ja 2 makkaria. Siinä ei miellyttänyt taas keittiön paikka joka oli "talon keskellä", olis ehkä kiva että keittiössä olis ikkuna!

Nukkumaan pitäis mennä taas. Taidan siirtää ensin vähän kuvia. Tää on niin typerää ettei nettiä voi käyttää samaan aikaan kun siirtää kuvia kamerasta.

torstai 5. tammikuuta 2012

kuhmosta taas

 Talo nukkuu ja mä oon koneella, nälkä ajaa kohta jääkaapille. Huomenna loppianen, saa kuhmon kuusi häädön. Jospa myös muut joulukoristeet. Tänään sain taas kerättyä pussillisen koriste-esineitä kirpputorille! Oikein yllätyin kun kyselin pikku vitriinissä olevista esineistä että mitä saa laittaa kirpputorille niin 60% ainakin lähti. (on niitä vielä paljon jäljellä, älkää pelatkö, en kaikkea kanna pois).
Toin kotoa kivat vihreät pellavatyyppiset verhot, silitin illalla ja laitoin ikkunaan punaisten sydänjouluverhojen tilalle. Kivat ovat siinä "uuden" lampun kanssa.Jos aikaa olisi enemmän ja kesäkin vielä niin maalaisin kaksi pikku mäntylipastoa valkoisiksi. :D

Pojat tykkää touhuta kovasti täällä, leluja on kokonainen huone ja miljoona kirjaa. Poikien mielestä täällä on lunta niin paljon että ihan kuin olisi joulu. Lumi luo joulutunnelmaa. Tekee vähän myös jo kotiin mieli, omien romujen pariin. Viime viikonloppuna oltiin Mäntsälässä siskon perheen luona, juhlimassa sosionomi-diakoniksi valmistunutta siskoa, uutta vuotta ja 2v Miisaa. Oli mukavata.

Jorinat sikseen, moro :)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

kuhmosta terveisijä

täällä on paljon lunta. potkukelkalla pääsis helposti kauppaan. ihan joulusta. joulufiilis ehti vaan mennä kun tapanista seuraavana päivänä joutsassa paistoi aurinko ja lumi suli, mietin jo kukkasipuleita joita kukaan ei syksyllä istuttanut.
 Toin tänne äitille ja iskälle meidän keittiönlampun, nyt se on katossa ja ihan kiva siinä. Toin myös muutamat verhot. Leikkihuoneeseen ostettiin uus lamppu kirppikseltä, entinen ruma sipulikupoli sai lähteä. Tänne on hyvä tuoda jotakin kun ne saa tarvittaessa takasin! Kirpputorille on menossa muutama pussi. Kirjoja ja lelukrääsää. Hankala toisen kotia yrittää sisustaa, äiti tykkää kaikenlaisesta ripellyksestä ja se hänelle suotakoon.

Mä odotan jo milloin keväinen väri-innostus alkaa, ehkä se on tuloillaan kun jo odotan sitä. Syksyllä rakastun mustaan taas ja keväisin kaipaan VÄREJÄ! yleensä.

Täytyy mennä nukkuuu!